Totta se on. Lennettyäni muutaman tunnin tänne Espanjan aurinkorannikolle, tulin enemmän suomalaiseksi kun siellä kotona koskaan. Sitä alkaa vertailla ihmisiä, rakennuksia, ruokaa, ja tietenkin ilmastoa. Ilmasto minut tänne toikin, lämpimään, talvea karkuun.
Välimatkan päästä alkaa arvostaa kotimaataan eri tavalla, varsinkin näin itsenäisyyden juhlavuonna. Suomi on esillä täälläkin monella eri tavalla ja erilaisia tapahtumia sen tiimoilta on järjestetty pitkin vuotta. Päätapahtuman järjestää itsenäisyyspäivänä paikallinen Kulttuuriyhdistys Kaleva. Fuengirolan kaupunki koristelee juhlatilan, antaen näin lahjansa suomalaisyhteisölle.
Näen sieluni silmin, kuinka ystäväni siellä kotona kohottelevat kulmakarvojaan lukiessaan otsikon. Naureskelevat, että miten täysin kielitaidoton on muka oppinut kieltä kuuden viikon ulkomailla oleskelun aikana. Yhtä ummikko olen, kun tänne tullessani, mutta tämän lauseen osaan. Kun olen tavallista vilkkaampi hämäläinen, minulta kysytään aika usein, mistä olen. Olen aina ylpeä, kun voin vastata otsikon sanoin. Ylpeyden tunnetta lisää myös kysyjän osoittama arvostus maatamme kohtaan. Suomalaisuutta ei todellekaan tarvitse missään hävetä.
Yksi maaottelukin täällä on ennätetty käydä. Pienten katujen varsilla on vieri vieressä eri maiden baareja, jotka ovat levittäytyneet jalkakäytäville. Istahdimme ystävien kanssa suomalaisbaarin terassille. Vieressä oli espanjalaispaikka ja he ovat tosi äänekästä porukkaa. Jos Suomessa jonkun baarin edessä puhuttaisi yhtä kovaäänisesti, paikallinen poliisiauto kurvaisi nopeasti hiljentämään metelin. Me sitten innostuimme laulamaan, ja Isontalon Antti ja Rannanjärvi sai naapurit kokoamaan tuolinsa ja siirtymään sisätiloihin. Voitto oli meidän, ja baarimme isäntä oli niin innostunut asiasta, että osti meille naisille ruusut.
Heti tänne tuloni jälkeen tuli mainio tilaisuus verrata maidemme juhlatapoja. Täällä jokaisella kaupungilla on oma suojeluspyhimyksensä. Fuengirolassa se on Virgen del Rosario, ja häntä on kunnioitettu ainakin vuodesta 1876 viettämällä feria juhlaa. Silloin koko kaupunki hiljenee, tai oikeastaan vilkastuu. Koulut on kiinni ja monet työpaikat ja virastotkin sulkeutuvat, ilonpito siirtyy kadulle.
Kun katsoin ikkunastani yhdelle pääkaduista, näytti siltä, että koko katu oli puhjennut kukkimaan. Kauniita naisia upeissa pitkissä flamencopuvuissaan ja erilaisia ratsukkoja erilaisina kokoonpanoina. Puvut ovat hintavia, ja paikalliset pankit mainostavatkin erilaisia feria lainoja. On kuulemma suotavaa, että jokaisena vuonna naisilla on uusi puku. Värien loistoa ja ilonpitoa katsellessani olin vähän kateellinen. Meillä kotona on toisin, mitä arvokkaampi juhla, sitä hillitymmin sitä vietämme. Olen joskus miettinyt, olisiko itsenäisyyspäivämme iloisempi, jos sen ajankohta olisi vaikka heinäkuu. Voi olla ettei, silloinkin voisi sataa vettä, täällä sitä vaaraa ei useinkaan ole.
Olen myös kysellyt tapaamiltani suomalaisilta, mikä heidät on tänne tuonut. Täälläkin on kahden kerroksen suomalaisia, kuten siellä kotimaassakin. Osa viettää täällä taloudellisesti huoletonta elämää upeissa omistusasunnoissaan. Enemmistö on kuitenkin tavallisia eläkeläisiä, jotka haluavat nauttia lämmöstä ja suomalaiseen verrattuna edullisesta elintasosta. Kaikkia mahdollisia palveluita on saatavana suomeksi, ja suomalaisyhteisö on täällä aika yhtenäinen. Kaveria ei jätetä henki elää täällä vahvana.
Yllätyksen koin kun aloin tarkkailla ja jututtaa suomalaista nuorisoa. Osa on tullut tekemään työtä ja opiskelemaan kieltä. Työt ovat yleensä lyhytaikaisia ja huonosti palkattuja, mutta se ei tunnu heitä haittaavan. Tosi pahalta tuntui, kun pääsin kurkistamaan myös toisenlaiseen todellisuuteen. Aina iloinen ja palvelevainen nuorimies baaritiskin takaa kertoi, että sillat kotimaahan on poltettu. Parivuotta sitten hän oli kotipitäjänsä nuori yrittäjä, oli perhe ja omakotitalo. Mitään niistä ei ole jäljellä, on vaan velka ja katkeruus. tällaisia tarinoita on täällä kuulemma paljon. Hän sentään tekee työtä elantonsa eteen, mutta osa on todennut, ettei kannata, olut on halpaa, ja humalassa on helppo unohtaa. Voi armas isänmaa, millä sinä näitä nuoria voisit auttaa. Täällä, ja siellä kotona.
Sadassa vuodessa on saatu paljon aikaiseksi, ja paljon jää seuraavallekin vuosisadalle tekemistä. Kaikesta huolimatta, nyt on juhlan paikka. ONNEA SUOMI!
Ps. Lämmin onnentoivotus myös niille kahdelle ystäväpariskunnalle, jotka aikanaan päättivät, että itsenäisyyspäivä on myös oivallinen hääpäivä.
Raija-Liisa Viitanen