Suomen ruokatalouteen ennen ja jälkeen itsenäistymisen vaikuttaneet tekijät ovat tunnettua historiaa. Vuosina 1914–1919 elämää värittivät ensimmäinen maailmansota, inflaatio, elintarvikepula ja sisällissota.
Säännöstely, määräykset ja velvoitteet olivat keinoja taloudellisen hädän ja kurjuuden poistamiseksi. Elintarvikkeiden säännöstelyä, kaupankäynnin valvomista, hintojen kohtuuttoman nousun hillitsemistä ja nälänhädän estämistä varten perustettiin elintarvikehallitus ja maakuntiin elintarvikekomiteoita. Määräysten toimeenpanoa ja noudattamista seurattiin tarkasti.
Ensimmäinen maailmansota vaikeutti kaupankäyntiä ja sodan jatkuminen toi vaikeuksia arkeen. Hinnat nousivat, rahan arvo laski, siirtomaakauppatavaraa ei ollut saatavilla, säännöstely tiukkeni, tuottajilta pakko-otettiin elintarvikkeita, työttömyys lisääntyi, ostovoima väheni.
Viljantuonti Venäjältä romahti, ja vaikka Ruotsin kautta saatiin vähän, leipäviljasta tuli pula, koska omavaraisuutta ei ollut riittävästi. Vilja laitettiin kortille 1917 ja säännöstelyyn joutuivat myös liha, voi, sokeri ja maitotaloustuotteet sekä pian myös peruna, kala ja leipomotuotteet. Pulaa oli monista tarvikkeista, mutta varastojakin oli. Ne eivät tulleet markkinoille kohtuuhintaisina, jolloin seurauksena oli mustan pörssin toimintaa. Elintarvikkeiden saatavuudessa paras tilanne oli Etelä- ja Länsi-Suomen vauraimmissa maalaispitäjissä.
Porkkanavelliä isännille
Maakunnissa kotitalouskomiteat toimeenpanivat emännille ja tyttärille Akaassakin suosittuja hätäapuruokien keittokursseja, opastusta kasvitarhaviljelyyn ja erityisiä jäkäläkursseja valtion kotitalousneuvojan johdolla.
Muuan isäntä lähti nälän yllättäessä kesken ojankaivuun Toijalan kansakoululle ja otti kaverinkin mukaan. Emäntä oli nimittäin lähtenyt hätäapuruokakurssille, jossa isäntäkin pääsi maistelemaan ruokia. Isäntä muisteli keitoksia Toijalan Sanomissa talvella 1917.
Ensin oli kaveruksille tuotu kaalikeittoa ja uunituoretta hätäleipää, mutta sitten päästiin asiaan:
”Jo lanttusurvos oli hyvää, porkkanavelli vielä parempaa. Vierustoveri jo kuiskasi, että aina paranee. Ja niinpä tekikin, sen tunnustan minäkin kulautettuani pihlajanmarjapunajuurikeiton kurkustani. Ja mausteena oli käytetty ainoastaan kolme ruokalusikallista kristallisokeria.”
Niin sanotun kalliin ajan yksinkertaistettuja ruokareseptejä, jotka oli hyväksytty havainto-opetuskurssilla, koottiin lentolehtisiin, joiden kokoamisesta vastasi kotitalouskomitean asettama valiokunta. Lehtisiä sai ostaa kirjakaupoista muutamalla kymmenellä pennillä. Niin ikään sanoma- ja aikakauslehdissä oli jatkuvasti kirjoituksia, joissa ohjeistettiin keräämään ja käsittelemään luonnon antimia, tekemään niistä edullisia ruokia, seuraamaan satokehitystä ja uusia määräyksiä.
Mitään ei heitetty hukkaan
Liha oli kallista, joten kursseilla opittiin valmistamaan ruokalajeja juuri- ja palkokasveista ja villikasveista, käyttämään kasvien osat hyödyksi sekä säilömään kuivattamalla ja suolaamalla. Myös neuvottiin keinoja puuttuvien raaka-ainesten korvaamiseen. Esimerkiksi ”pinaattikeittoa” tehtiin punajuuren ja raparperin lehdistä sekä suolaheinästä. Juurikasveista tehtiin liemiä, vellejä, puuroja, keittoja, muhennoksia, laatikoita, kiisseleitä ja leivonnaisiakin. Mitään ei heitetty hukkaan ja esimerkiksi hernekeiton lopuista kehitettiin ruokia usealle päivälle peräkkäin.
Eläinten ruhoista käytettiin kaikki osat hyödyksi luineen, sisälmyksineen ja rasvoineen. Sorkistakin keitettiin rasvaa, mutta ei ruuaksi vaan konevoiteena käytettäväksi. Utareet käytettiin ruuaksi paitsi sylttynä myös suolattuna, savustettuna ja keitettynä leivän päälle. Voita jatkettiin sekoittamalla pieni määrä voita peruna- tai vehnäjauhoista keitettyyn velliin, ja hiivaa voitiin tehdä itse perunoista tai humaloista.
Neuvokkaasti säästäen
Perunasato oli maassa monin paikoin kehno ja siitäkin tuli pula. Huonompilaatuinen peruna kuivatettiin ja ihmisravinnoksi kelpaavan perunan syöttö eläimille pyrittiin estämään. Tuoreen lihan asemasta suositeltiin käytettäväksi halpahintaisempaa suolalihaa ja makkaratavaroita. Riistalihaa ei ollut enemmälti tarjolla, koska hirviä oli vähän, eikä tuon ajan ruokaohjeissakaan riistaruokia mainita. Sisämaassa kalaakin oli niukasti, koska talvikalastus oli vaikeaa.
Ohjeita kuivattujen ruoka-aineitten käyttöön jaettiin, esimerkkinä peruna-makkarahakkelus, papu-perunapaistos, lihamehustekeitto, verimakkaramuhennos, kaalikeitto- ja laatikko. Mausteina käytettiin pelkkää suolaa jos sitäkään, ja lisäksi pippuria ja meiramia. Teetä varten kuivatettiin kevätesikkoa, angervoa, lehmusta ja marjapensaiden lehtiä. Kahviin käytettiin voikukanjuuria ja sikuria.
Jäkälää vähävaraisimmille
Kotitalouskomiteat kehottivat emäntiä säästäväisyyteen, mutta myös huomioimaan ruuan ravitsevuus sekä vaikutukset ruuansulatukselle, elimistön hyvinvointiin ja kulkutautien ehkäisyyn.
Pettuleipään laitettiin paitsi petäjän, männyn ja koivun kuorta myös kasveja, joissa katsottiin olevan suuret ravintoarvot. Näitä olivat juolavehnä, voikukka, horsma, kalliokielot, mariankämmekkä, nurminatar, kaisla, suovehka, lumpeen juuret, timotei, apila, herneen varret, porkkanan, punajuuren ja raparperin lehdet.
Myös jäkälää ja olkea käytettiin, jotka eivät kuitenkaan huonosti sulavina ja olemattoman ravintoarvonsa vuoksi olleet ensisijaisesti suositeltuja. Niiden todettiin lähinnä pitävän nälän loitolla ja sopivan paremmin karjan rehuksi. Myrkyllisiä ainesosia sisältävän ja kovia vatsavaivoja aiheuttavan jäkälän käsittely syömäkelpoiseksi oli vaikeaa, minkä vuoksi sen keräämistä yritettiin organisoida maanlaajuisesti. Jäkälän käyttöön leivän valmistuksessa kannustettiin, mutta ihmisillä oli epäilyksiä se terveellisyydestä. Korvikeleipä oli myös koostumukseltaan huonosti koossapysyvää.
Akaan seudulla viljatilanne ei ollut kehnoimpia, joten väestö suhtautui jäkälän ja muun villin kasvillisuuden keräämiseen vastustelevaisesti.
Herkkuja herrasväelle
Näkymä vuoteen 1919 lähenteli nälänhätää, mutta keväällä 1919 elintarvikepula poistui, kun tammikuussa viljaa saatiin ensimmäisen kerran Amerikasta. Säännöstely lopetettiin saman vuoden aikana. Tuontiviljan säännöstelyä jatkettiin vuoteen 1921.
1920-luvulla alettiin toimia omavaraisuuden kasvattamiseksi. Taloudellisen nousukauden myötä säätyläisten nautittavaksi tulivat myös pikkuleivät ja leivonnaiset sekä siirtomaakauppatavaraa, kuten kuivatut ja tuoreet hedelmät, hunaja, mantelit ja mausteet. Työläisten pöydissä niitä oli niukasti.
Vaurastumisesta huolimatta edelleen 1920-luvulla jaettiin ohjeita säästäväiseen ja asiantuntevaan talouden pitoon, ravintoarvoltaan riittävän voimakkaan ruuan valmistamiseen ja tähteiden järkevään käyttöön.
”Todellinen emäntä voi olla säästäväinen tuntematta puutetta ja tarjota hyvää ruokaa olematta tuhlaavainen.”
Kotiliesi-lehdestä sai lukea myös kahden viikon ateriasuunnitelmia sisältäen esimerkiksi keuhkomuhennosta, dillilihaa lampaanlihasta, silakkakeittoa, pinaattivanukasta, kääresylttyä, luukeittoa ja herne-porkkanamuhennosta silavan kera. Kaikkea tarjottiin uudessa muodossa. Riistalihaa ei edelleen 20-luvun aterioilla ollut, mutta kalaa käytettiin runsaammin.
”Yhtä tärkeätä kuin ruoan oikea kokoomus, on se, että se on maukasta ja vaihtelevaa”.
Kotilieden Emännän pakinaa -palstalta vuodelta 1924 on oheinen hieno jälkiruoka vaikkapa joulupöytään vuonna 2017.
Luumuhyytelö
400 g hyviä luumuja
200 g sokeria
6 dl hyvää kermaa
50 g mantelia
6 liivatelehteä
Luumut keitetään vedessä sokerin kanssa pehmeiksi ja puserretaan siivilän läpi. Kerma vispilöidään vaahdoksi ja liivatelehdet sulatetaan vähässä luumuvedessä. Kun luumusose on täydellisesti jäähtynyt, lisätään siihen mantelit kuorittuina ja jauhettuina sekä kermavaahto ja liivateseos. Kaadetaan lasimaljakkoon tahi vuokaan ja tarjotaan hyydyttyään.
Lähteet:
Kansalliskirjasto.fi
Pekka Ahlfors, haastattelu ja materiaali (Suomen historia)
Kotiliesi ja Suomen Kuvalehtien vuosikerrat/ Raimo Kari
Sota-ajan keittokirja
Ruokatieto.fi
Wikipedia
Anne Suomalainen
Luumut keitetään vedessä pehmeiksi sokerin kanssa.
Kuivattujen luumujen tilalla voi käyttää myös valmista luumusosetta tai luumumarmeladia, jolloin sokeria ei tarvita. Myös valmista mantelijauhetta voi käyttää. Liivatteet täytyy muistaa liottaa.
Luumut puserretaan siivilän läpi soseeksi. Helpoimmin homma käy sauvasekoittimella.
Luumuhyytelö on helppo ja edullinen jälkiruoka juhlapöytään.
Kun ruokaaineista oli pulaa, ruuanlaitossa hyödynnettiin luonnon antimia. Männyn kuorta käytettiin jauhojen lisänä pettuleivän teossa.