Keliolosuhteet Pirkanmaalla ovat tällä hetkellä erittäin huonot. Tiet ovat lumisia ja erittäin liukkaita ja lisäksi tiellä oleva pölyävä lumi heikentää näkyvyyttä. Poliisi kehottaa kaikkia tienkäyttäjiä ottamaan keliolosuhteet huomioon ja käyttämään kelin ja muun liikennetilanteen edellyttämää nopeutta. Poliisi muistuttaa, että etäisyys edellä ajavaan tulee pitää riittävänä ja tulee huolehtia, että ajoneuvossa on sekä etu- että takavalot kytkettynä ja ajoneuvon ikkunoista lumi- ja jää poistettuna.
Päivän aikana on Sisä-Suomen alueella tapahtunut lukuisia peltikolareita ja tieltä suistumisia, mutta toistaiseksi on vältytty vakavilta loukkaantumisilta.
Tien päällä on onnettomuuksista johtuvissa tehtävissä poliiseja, pelastusviranomaisia, hinausauton kuljettajia, tien kunnossapidosta vastaavia henkilöitä ja mahdollisesti onnettomuusautojen kuljettajia ja matkustajia. Poliisi muistuttaa, että jokaisen muun tiellä liikkuvan on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta ja alhaista nopeutta ohittaessaan tiellä työskenteleviä viranomaisia ja muita onnettomuudessa avustavia, jotta vältytään lisäonnettomuuksilta.