Hiljattain lapsi alkoi miettiä, mitä hän on oppinut vanhemmiltaan.
Ensin hän kertoi toteavaan sävyyn, että on oppinut isältään uimisen ja pyöräilyn. Ne ovatkin hyödyllisiä taitoja, joita kuka tahansa tarvitsee arjessa vuodesta toiseen. Entäpä äidiltä? Vastaus oli: ”Istumaan kahviloissa ja syömään suklaata.”
Mitä sinä opit omilta vanhemmiltasi? Entä mitä sinä haluaisit opettaa lapsellesi?
Ehkäpä vasta aikuisena pystyy paremmin arvioimaan vanhemmilta opittua. Ei tarvitse montaa aikakauslehteä selata, kun huomaa, miten monessa asiassa jäljet johtavat lapsuuteen: Miten riitelet, miten kasvatat lastasi, miten puhut aviopuolisollesi, miten reagoit pettymyksiin jne.
Ensi vuonna vietetään reformaation juhlavuotta. Juhlavuoden teemana on ARMO. Piispa Matti Repo vieraili seurakunnan varhaiskasvatuksen neuvottelupäivillä hiljattain. Hän kyseli puheenvuorossaan, muistiko kukaan tunteneensa lapsena armoa. Lapsen tosin on vaikea ymmärtää käsitettä armo. Silti lapsuudesta on voinut joskus jäädä sellainen kokemus, että lapsi on odottanut oikeutetusti aikuisen suuttuvan jostain väärästä teosta, mutta aikuinen ei ollutkaan vihainen vaan ymmärtävä ja lempeä. Ymmärtävä ja lempeä voi olla, vaikka ilmaiseekin lapselle rajat. Rakkautta ja rajoja, tiedäthän?
Haluaisin lapsen muistavan aina, että hän voi kaikissa elämänsä hetkissä olla varma rakkaudestani. Parhaimmillaan tällä on kauaskantoisia myönteisiä seurauksia koko lapsen elämään, ihmissuhteisiin, käsitykseen omasta itsestään sekä käsitykselleen Jumalasta. Turvallinen lapsuus, hyväksyminen sellaisena kuin on ja varaukseton rakkaus kertovat lapselle myös Jumalan rakkaudesta.
Vaikka olenkin epätäydellinen ja teen virheitä, niin tätä on lupa toivoa ja rukoilla. Palaute tulee kyllä myöhemmin.
Riina Saastamoinen
Kirjoittaja on Kylmäkosken kappalainen