Lehdessä mainostetaan: Kun suru koskettaa, palvelemme. On lohdullista tietää, että auttajia surun yllättäessä löytyy. Ammattitaidolla, järjestelmällisesti hoidetaan pakolliset käytännön asiat. Kiitos heille, jotka tekevät työtä surun keskellä – pyyteettömästi auttaen, eivätkä juurikaan niissä tilanteissa kiitoksin tule huomioiduiksi. Kun suru on läsnä, satuttaa, on todella vaikea sanoa kiitos.
Kiitos.
Kun marraskuussa 2015 tuli tieto isäni äkillisestä poismenosta, maailmani romahti. Sairauskohtaus, jonka hän sai, oli täysin odottamaton ja lopullinen. Hän sai lähteä saappaat jalassa, niin kuin monet ovat todenneet, parhaalla mahdollisella tavalla. Mieluisan työn touhussa, hyvässä seurassa, yllättäen, lopullisesti. Tuo tieto ei kuitenkaan minua lohduttanut, katkaisin välini yläkertaan, Taivaan Isään. Korkein oli tehnyt väärän valinnan ja nyt meni meidän välimme poikki. Olin surullinen ja kiukkuinen, yksinäinen ja hylätty. Väärä ihminen oli valittu lähtijäksi, liian aikaisin. Väärin siksikin, että isäni oli ollut täysin terve. Oli siis tapahtunut suurin vääryys minua kohtaan ja siksi totesin, että nyt meni välit poikki yläkertaan. Otin asian hyvin henkilökohtaisesti, menetys sattui.
Pysähdyin lähes kolmeksi vuodeksi, olinhan isän tyttö. Aikuinen nainen, mutta olin aina ollut isän tyttö. Suhteemme oli ainutlaatuinen, menetykseni maailman suurin. Isän tyttö oli jätetty yksin, minut on hylätty. Liian aikaisin, väärään aikaan, väärällä tavalla.
Kun nyt pysähdyn hetkeksi, ymmärrän ettei ole oikeaa aikaa. Jokainen täältä joutuu lähtemään eikä aikaa eikä paikkaa voi määrätä, ei lähtöjärjestystä ennalta suunnitella. Aika on muuttanut suruni muotoa ja minulla on jälleen keskusteluyhteys Taivaan Isään.
Minulla on myös kolme tytärtä. Hekin ovat isänsä tyttöjä. On ystäviä, tuttuja, jotka ovat tai ovat olleet isän tyttöjä. Suhde on ainutlaatuinen, se ei katso ikää. Sitä ei pysty selittämään, sanoittamaan. Keskusteluyhteys toimii silloinkin, kun se on äitiin katki, isä kuuntelee ja ymmärtää. Isän kanssa sopii samalle työmaalle. Isä voi toimia ajo-opettajana, istua samassa autossa apukuskina ja hakea vaikka maailman ääristä koulun herkkupäivään jotain muutakin kuin Prinsessa-keksejä. Isä, tuo ainutlaatuinen ihminen niin aikuisten naisten kuin tyttöjenkin elämässä on henkilö, johon ei välejä katkaista. Minä katkaisin hetkeksi välini Taivaan Isään, kun koin käsittämättömän suurta ja satuttavaa surua.
Sanotaan, että ikävä on pohjaton. Se on pohjaton, lohduton, loputon. Teille, isän tytöille sanoisin, nyt tiedän, että aika auttaa. Suru muuttaa muotoaan, sen minäkin tiedän nyt. Kiittäkää ja antakaa anteeksi, vaalikaa suhdetta muihin läheisiin, sisaruksiin, sukulaisiin ja ymmärtäkää, isän ja tyttären suhde voi olla ainutlaatuinen. Sitä ei pysty sanoittamaan.
Anteeksi.
Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Kolossalaiskirje 3:13
Mervi Pulkkinen
Kirjoittaja on akaalainen kirkkovaltuutettu.