Quantcast
Channel: Akaan Seutu – Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3495

Toijalan Seutu 40 vuotta sitten: Sauli Laakso valittiin Akaan kirkkoherraksi

$
0
0

Tiistaina 25. maaliskuuta

Sauli Laakso valittiin Akaan kirkkoherraksi

Akaan seurakunnan kirkkoherraksi valittiin Nurmijärven seurakunnan toinen kappalainen Sauli Tapani Laakso. Kolmannella vaalisijalla ollut Laakso sai 520 ääntä.
Kirkkoherranvaaleissa käytti äänioikeuttaan 1032 seurakuntalaista ja äänestysprosentti oli 16,96. Toisella sijalla ollut Imatran kolmas kappalainen Matti Tuomisto sai 271 ääntä ja ensimmäisellä vaalisijalla ollut Heinolan kaupunkiseurakunnan kappalainen Jaakko Sipiläinen 241 ääntä.
Kappalainen Sauli Laakso on syntynyt Tampereella 5.12.1942 ja hän on suorittanut teologian kandidaatin tutkinnon 28.10.1967 ja vihitty papiksi 1. marraskuuta 1967. Hän on suorittanut myös opintoja teologian lisensiaatin tutkintoja varten vuodesta 1969 lähtien.

118 hirveä löytyi lentolaskennassa

Jalannin RHY:n alueen hirvet laskettiin 17.3. lentokoneella. Lumisadetta siinä pitkään odoteltiin, koska lumisateen jälkeen hirvien havaitseminen lentokoneesta on helppoa. Nyt olivat pitkään jatkuneet kauniit aurinkoiset päivät tehneet pälviä, kivat olivat etelärinteillä paljaana, puut lumettomia ja auringonpaiste teki metsään melko pitkiä varjoja. Nämä kaikki yhdessä haittaa laskemista vaikka luulisi, että kyllä kauniilla ilmalla hyvin näkee ainakin lentokoneesta. Jälkien perusteella ei löytynyt mitään kun näkyvissä oli kuukauden ajan jäljet.

Perustamislupa tuli
Terveysaseman rakennustöihin jo ehkä 1982?

Toijalan pääterveysaseman rakennustöihin päästäneen jo 1982. Valtioneuvoston raha-asiainvalikunta hyväksyi pääterveysaseman 40 paikkaisen vuodeosaston ja uusien avohoitotilojen rakentamista koskevan perustamissuunnitelman viime torstaina.
Pääasema rakennetaan Hakalehdon välittömään läheisyysteen. Hankkeen kustannusarvio on 8,7 miljoonaa markkaa, mistä valtionosuus 0n 4,2 miljoonaa markkaa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3495

Trending Articles