Quantcast
Channel: Akaan Seutu – Akaan Seutu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3495

”Tiheä peurakanta näkyy kasvaneena kolaririskinä” – Metsästäjäliiton mielestä valkohäntäpeuroja pitäisi ampua enemmän

$
0
0

Pihalle pyrkiville peuroille maistuu muun muassa marja-aronia.

Metsästäjäliitto ja sen jäsenpiirit kannustavat jäsenseurojaan valkohäntäpeuran pyyntilupamäärien kasvattamiseen pahimmilla tihentymä-alueilla. Lupamääriä on syytä kasvattaa myös, jos peurakannat ovat voimakkaassa kasvussa ja riskinä on ylitiheän kannan muodostuminen. Asia on ajankohtainen nyt, koska hirvieläinten pyyntilupia haetaan Suomen riistakeskukselta huhtikuun ajan.

– Luonnonvarakeskuksen kanta-arvio osoittaa, että valkohäntäpeurakanta on edelleen suuri tihentymäalueilla Varsinais-Suomessa sekä osissa Uusimaata, Etelä- ja Pohjois-Hämettä sekä eteläisen Satakunnan alueilla. Valkohäntäpeuroja on erityisen runsaasti noin kymmenen riistanhoitoyhdistyksen alueella, Metsästäjäliitto tiedottaa.

Metsästäjäliiton toiminnanjohtajan Jaakko Silpolan mukaan Luonnonvarakeskuksen peurakanta-arvio osoittaa, että peuratilanne ei ole pahimmilla ongelma-alueilla juuri muuttunut, vaikka viime vuonna metsästys onnistui lumettomuudesta huolimatta hyvin.

– Pyyntiponnistus sai kannan kasvun kuitenkin pysähtymään, mikä oli olosuhteisiin nähden erinomainen saavutus. Siitä suuri kiitos kuuluu aktiivisille metsästäjille ja metsästysseuroille.

Tammikuussa 2020 ysitiellä keskelle keulaa osunut peura vei tämän Fordin lunastukseen. Kuva: Heikki Peltonen.

 Vahinkoja puutarhoille, viljelmille ja taimikoille

Runsas valkohäntäpeurakanta näkyy Metsästäjäliiton mukaan vahinkoina maa- ja metsätaloudessa, sillä peurat aiheuttavat vahinkoja puutarhoille, viljelmille ja taimikoille.

– Tieliikenteessä tiheä peurakanta näkyy kasvaneena kolaririskinä, Metsästäjäliitosta kerrotaan.

Peuran metsästystä ja kannan leikkausta tulisi Metsästäjäliiton mukaan tehostaa muun muassa sallimalla peuran ajojahdit kyttäysjahtien täydentäjänä myös hirvijahdin aikaan, sallimalla entistä jouhevammat vieraslupakäytännöt sekä valikoimalla saaliiksi aikaisempaa enemmän aikuisia naaraita.

– Kaikkien maanomistajien tulisi sallia valkohäntäpeuran metsästys maillaan, Metsästäjäliitosta toivotaan.

Tämä peura menehtyi törmättyään yhteen auton kanssa Viialassa syyskuussa 2019. Entisen Kylmäkosken ja Viialan rajan sekä Lempäälän rajan välillä tapahtuu lähes 90 prosenttia 190-tien peurakolareista. Kuva: Lasse Lahtinen.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3495

Trending Articles