Helena Isomäki.
Helena Anita Isomäki kuoli 14.3.2020. Hän oli syntynyt Virroilla 24.4.1925 Tyyne ja Toivo Isomäen perheeseen, jossa oli jo yksi poika. Myöhemmin perhe karttui vielä kahdella veljellä.
Lapsuus kului Virtain Kitusella Kitusjärven rannalla karhunkaataja Martti Kitusen kotitalossa, joka tuohon aikaan oli paperi- ja puutavarayhtiö J.W.Enqvistin omistuksessa. Isä Toivo oli tilanhoitajana, ja Tyyne-äiti emännöi taloa.
Tilalla tehtiin metsätöitä puuraaka-aineen hankinnassa omistajayhtiön tehtaita varten. Tehtävä oli myös normaalit maatilan työt maanviljelyksestä karjanhoitoon, jotka toivat tarvittavan elannon. Lapsuuteen kuului kaikenlaista maatilan töihin osallistumista aluksi leikin varjolla ja iän karttuessa enemmän.
Helena kävi kansakoulun Virtain Kotalassa. Keskikoulun hän kävi Haapamäen yhteiskoulussa, mikä vaati jo kortteerissa asumista Haapamäellä.
Sota-aika katkaisi normaalin elämän. Talvisodan jälkeen Kitusen tilalle majoitettiin evakkoja lehmineen kaikkineen. Helena pääsi tutustumaan karjalaiseen väestöön. Vanhin veli ehti jatkosotaan, ja Helenakin lähti lottatöihin aluksi Karjalaan Sortavalan suunnalle. Sieltä matka jatkui hoitajaksi sotasairaalaan Poriin.
Sodan jälkeen Kitusen tila jaettiin Karjalasta muuttaneille. Isomäen perhe sai lunastaa yhden lohkotuista tiloista. Koti muutti lähemmäs Kotalan kylää Kituskoskien alajuoksulle Vironjoen varteen Hämerannan tilalle, joka oli kokonaan rakennettava. Kitusen taloa asuvista uusista asukkaista tuli ystäviä ja hyviä naapureita.
Helena lähti Hämeenlinnan seminaariin. Alakansakoulun seminaari tuli suoritetuksi 1945 ja yläkansakoulun seminaari 1950.
Helena teki ”opintomatkoja” Yhdysvaltain Indianaan, myöhemmin myös New Yorkiin, äidin sisaren Jennyn ja serkkunsa luokse ensimmäisen kerran jo 1950-luvulla. Siihen aikaan Atlantti ylitettiin höyrylaivalla. Myöhemmin matkat tehtiin jetkoneella Jenny-tädin termiä käyttääkseni. Kiinnostus maailman asioihin vei Helenaa myös lähinaapureihin, kuten Islantiin, Viroon ja Laatokan Karjalaan sekä kauemmaksikin Israeliin, jopa Kiinaan.
Jatko-opintoja Helena suoritti Turun kesäyliopistossa opiskellen kasvatusoppia, englantia ja erityispedagogiikkaa. Näitä taitoja tarvittiin myös uudistuvassa kouluelämässä.
Opettajan työt Helena Isomäki aloitti jo Virtain Killinkosken kansakoululla vuosina 1950–1952. Vanhimmat muistikuvani ovat tältä ajalta, vaikka olin vasta neljä–viisivuotias, kun olin opettajaneidin mukana Killin koululla. Usein istuin kateederin reunalla ja kuuntelin opetusta.
Viialan Rasin koululla Helena jatkoi opettajana vuodesta 1952 vuoteen 1985. Hän toimi myös Viialan ja Kylmäkosken yhteisenä puhe-, lukemis- ja kirjoitushäiriöisten lasten opettajana ja lopulta Rasin koulun johtajaopettajana ennen eläkkeelle siirtymistä.
Monenlaiset käsityöt olivat Helenalle tärkeä harrastus. Tuloksena on ollut pienempien kudonnaisten lisäksi kangaspuilla tehtyjä seinävaatteita ja mattoja. Mielenkiintoa riitti myös taidekäsitöihin monin erilaisin tekniikoin. Julkisesti on ollut nähtävissä Viialan kirkkoon ”kirkon ystävien” toimesta vuonna 1987 lahjoitetut samettiset kirkkotekstiilit, kirjaillut liinat saarnastuoliin ja lukupulpettiin.
Sukututkimus oli Helenan pitkäaikainen ja aikaa vienyt harrastus, joka vaati maakuntien arkistoihin perehtymistä. Hän keskittyi isänpuoleisten Gummerus-Pihkala-suvun esi-isien lisäksi erityisesti äidinpuoleisiin eri ikäpolviin ja myös isoäiti Erika Finnen esivanhempiin.
Ansioistaan Helena Isomäki palkittiin Suomen kunnallisliiton kultaisella ansiomerkillä. Häntä muistettiin myös Jatkosodan muistomitalilla.
Helenaa muistavat aiemmin kuolleitten kolmen veljen lapset eli yhteensä kahdeksan serkkua perheineen sekä Helenan serkkujen lapset Suomessa ja Yhdysvalloissa. Muisteluihin yhtyvät varmaan monet tuttavat ja naapurit Viialassa. Helena oli rauhallinen ja innostava opettaja monille Viialan lapsille.
Olli-Pekka Isomäki
Kirjoittaja on Helena Isomäen kummipoika