Quantcast
Channel: Akaan Seutu – Akaan Seutu
Viewing all 3495 articles
Browse latest View live

Liikuntareitti Toijalan ja Viialan välille

$
0
0

Tänä talvena hiihdon harrastajat ovat päässeet nauttimaan loistavista olosuhteista Kuusikankaalta Viialan Sallinkulman pellolle ulottuvilla laduilla. Siitä kiitos ja kumarrus Akaan kaupungin liikuntatoimelle, joka mahdollistaa latujen teon sekä ennen kaikkea taitaville latujen tekijöille.
Toistuvasti on mielessäni ollut toive saada kunnollinen ja sellainen liikuntareitistö Toijalan ja Viialan välille, mikä palvelisi kummankin taajaman asukkaita, talvisin hiihtäjiä ja sulan maan aikoihin niin kävelijöitä, juoksijoita kuin pyöräilijöitäkin.

Nykyinen reitistöhän nojautuu paljolti tieuriin, jotka ovat huonokuntoisia sekä myös alttiita muuhun käyttöön, muun muassa metsätöihin, mikä tekee etenkin talvisin haittaa latujen kunnossapidolle. Kuusikankaan kuntoradalle voi toki antaa täydet pisteet ja pienellä pintakunnostuksella se saadaan vieläkin parempaan kuntoon. Reitin varrella on myös Leijonalaavu, mihin on mukava pistäytyä makkaran paistoon. Polttopuiden toimittamisesta laavulle kaupungille kiitokset.

Ja sitten itse asiaan! Heitän pallon kaupungin päättäjille sekä valtuutetuille. Siltä suunnalta asian pitää lähteä liikkeelle siten, että selvitetään nykytilanne ja mahdollisuudet rakentaa tällainen reitti taajamien välille. Käsittääkseni jonkinlaista reittisuunnitelmaa onkin olemassa. Olisi paikallaan kutsua kokoon paikalliset asiasta kiinnostuneet tahot, joilla varmasti olisi antaa ajantasaista tietoa hankkeen toteuttamiseksi. Avainasemassa on tietenkin raha ja maanomistukselliset seikat. Jos ja kun ollaan joskus toteutusvaiheessa, uskon että aika laajasti löytyy eri yhdistyksistä ja yhteisöistä vanhan ajan talkoohenkeä itse tekemiseen.

Tällä hankkeella saataisiin sekä Toijalan että Viialan taajaman asukkaita palveleva liikuntaympäristö, sillä tarvetta sille näyttää olevan. En nimittäin ole aiemmin nähnyt niin paljon hiihtäjiä ko. taajamien välillä kuin viime päivinä on ollut.

Toivon ajatuksilleni myötätuulta!!!

Pentti Kulla
Kuusikangas, Toijala


Digittää-teema kertoo tärkeät ja ajankohtaiset asiat digimaailmasta

Toijalan Seutu 40 vuotta sitten: Kansainvälinen liikenne kehittyi rautateillä edelleen voimakkaasti

$
0
0

Tiistaina 10. helmikuuta

Kansainvälinen liikenne kehittyi rautateillä edelleen voimakkaasti

Toijalan liikennealueen myynti kasvoi viime vuonna 19 prosentilla eli noinn 3,5 miljoonalla markalla vuoteen 1979 verrattuna. Myynti oli nyt yhteensä 21 967 100 markkaa.
Liikennealueen päällikkö Pertti Petäjäniemi on erityisen tyytyväinen lähtevän kansainvälisen liikenteen lisääntymisestä. – Kansainvälinen liikenne on lähtevän tavaraliikenteen puolella lisääntynyt 45 prosenttia eli 33 584 tonnilla.
Liikenneasiamies Jouko Hyvärinen painottaa puolestaan kappaletavaran voimakasta kasvua. – Kansa on ottanut viime vuonna käyttöön tulleet vakiolähetykset omakseen. Vakiolähetykset ovat lähtevällä puolella lisääntyneet 101 prosenttia ja saapuvassa liikenteessä 103 prosenttia.

Vaihtokonehalli otettiin käyttöön

K-maatalouskeskus Suokkaalla Kylmäkoskella vietettiin perjantaina yhdistettyä traktorien luovutus- ja vaihtokonehallin valmistusmistilaisuutta. 10 maanviljelijää sai tuliterän Zetorinsa.
– 15 niitä kyllä vuoden alusta lähtien on myyty, mutta huoltopuoli oli vähän aikataulusta jäljessä eikä luovutettaviksi samaan tilaisuuteen nyt liiennyt kuin 10, kauppias Keijo Suokas pahoitteli.
Nyt käyttöön otetussa vaihtokonehallissa on tilaa 300 neliötä ja se mahdollistaa vaihtokoneiden ympärivuotisen myynnin.
– Hangesta on huono koneita myydä. Nyt on lämpimät tilat, jossa koneet voidaan testata, huoltaa ja esitellä asiakkaalle. Traktorinmyynti on lähtenyt hyvin käyntiin ja tällainen halli katsottiin toiminnan kannalta välttämättömäksi, Keijo Suokas sanoo.
Zetorien edustus siirtyi vuodenvaihteessa E-liikkeeltä Keskolle. Traktorien luovutustilaisuudessa käyttivät puheenvuoron mm. kauppaneuvos Mauno Thilman ja osastopäällikkö Olavi Korpisaari Keskon Tampereen konttorilta ja osastopäällikkö Antti Jussila pääkonttorilta.

Kylmenee

Viiden vuorokauden keskilämpötila on normaalin alapuolella noin -10 astetta. Alhaisimmillaan lämpötila on torstaina, jolloin elohopea laskee -15 asteeseen.
Sää on enimmäkseen poutaista, mutta lumisateet ovat jakson loppupuolella mahdollisia. Näiden sateiden johdosta kokonaissademäärä on 2–6 millimetriä.

Putkivuodon korjaus katkaisee vedenjakelun Viialassa Vakkistentien ja Tampereentien alueella

$
0
0

Vedenjakelu on poikki kartassa näkyvällä alueella perjantaina 12. helmikuuta kello 9-14. Kuvakaappaus HS-Veden häiriökartasta.

Vakkistentien ja Lapintien risteysalueella Viialassa on havaittu vesijohtovuoto tänään torstaina noin kello 10. Vuodon korjaustyöt päästään aloittamaan perjantaiaamuna 12.2. noin kello 8.

Korjaustyöt aiheuttavat vesikatkon osassa Vakkistentietä ja osassa Tampereentietä. Vedenjakelu joudutaan katkaisemaan kyseiseltä alueelta perjantaina 12.2. kello 9–14.

Vedenjakelukatko voi olla myös ilmoitettua lyhyempi. Vuodon lähialueilla saattaa esiintyä laatu- ja painehäiriöitä torstain ja perjantain aikana.

Asiasta on lähetetty myös tekstiviesti-ilmoitus vaikutusalueen kiinteistöille, joiden puhelinnumerot ovat HS-Veden tiedossa.

Erilainen ystävänpäivän tapahtuma Sykkeellä

$
0
0

SPR:n ystävätoiminnassa kohtasivat Irja Jukkanen ja nuori ystävä Saara Suojanen. Kuva SPR.

Ystävänpäivän juhlaa on jo useamman vuoden vietetty yhdessä SPR:n toimitila Sykkeellä. Poikkeusolot ovat kuitenkin tuoneet mukanaan muutoksia niin arkeen kuin erilaisiin tapahtumiinkin, joten valitettavasti joudumme tänä vuonna jättämään tapahtuman väliin.

Kun sisätiloihin ei voida kokoontua aikaa yhdessä viettämään, ystäviä tapaamaan ja kahvikupposellista nauttimaan, järjestää SPR Akaan osaston kuitenkin lämpimän vaihtoehdon ystävänpäivän kynnyksellä.

Lauantaina 13. helmikuuta on toimitila Sykkeen edessä tarjolla kuumaa mehua ja pipareita kello 10–13 välisenä aikana. Ulkotiloissa, kuitenkin turvavälit huomioiden, voit käydä nauttimassa kupillisen lämmintä ja vaihtamassa sanasen jos toisenkin tuttujen kesken.

Lämpimästi tervetuloa!

Vauvauutisia: Kasper sai pikkuveljen ja Aimolahdille syntyi poika

$
0
0

Laura Rekiojalle ja Henri Viherälle Toijalaan syntyi 27.1. kello 13.34 poika Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Vauvan syntymämitat olivat 4185 grammaa ja 52 senttiä. Perheeseen kuuluu myös isoveli Kasper.

Jenni ja Jukka Aimolahdelle Lempäälään syntyi poikavauva 23.1.2021 mitoilla 50 senttiä ja 3 432 grammaa.

Valkeakosken ammattiopisto laajentaa koulutustarjontaa toimitilahuoltoon

$
0
0

Anna Ritola (restonomi, AMK) on aloittanut puhdistuspalvelualan koulutuksen opettajana VAAOssa. Anna haluaa toivottaa tervetulleiksi koulutukseen sekä alalla pitkään olleet että uudet tulokkaat. Kuva: VAAO.

Valkeakosken ammattiopistossa (VAAO) alkaa maaliskuun alussa puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan koulutus. VAAOssa on voinut opiskella Puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen perustutkinnosta kiinteistönhoidon osaamisalan, mutta nyt tarjontaan tulee myös toimitilahuollon osaamisala. Koulutuksesta voi valmistua toimitilahuoltajaksi tai laitoshuoltajaksi. Puhdistuspalvelujen koulutus palaa tarjontaan useiden vuosien tauon jälkeen.

Koulutuksesta valmistuvan työpaikkoina voivat olla esimerkiksi kauppakeskukset, hotellit ja ravintolat sekä liikennevälineet. Rakennus- ja loppusiivouksessa tehdään töitä rakennustyömaan sisällä.

Ala työllistää tällä hetkellä hyvin, VAAOn tiedotteessa kerrotaan. Vaikka työ on käytännön työtä, ala teknistyy koko ajan yhä enemmän ja tulevaisuudessa robotiikka tulee yleistymään alalla.

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen perus- tai ammattitutkinnon suorittaminen antaa hyvän pohjan jatkaa opintoja. Opintoja voi jatkaa suorittamalla puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinnon, restonomin tutkinnon ammattikorkeakoulussa tai ylemmässä ammattikorkeakoulussa tai isännöinnin ammattitutkinnon. Itsensä voi työllistää myös yrittäjänä.

Akaan koulujen ja päiväkotien ruokalista viikolle 7

$
0
0

Maanantai

Broilerinuudelivuoka, salaatti

 

Tiistai

Hernekeitto, ruisleipä, laskiaispulla, koulut salaatti

 

Keskiviikko

Kalapuikot, perunasose, kermaviilikastike, salaatti

 

Torstai

Koulut: mannapuuro, mustikka-vadelmakiisseli, juusto, hapankorppu. Päiväkodit: kasviskiusaus, salaatti, leipä

 

Perjantai

Possukastike, perunat, salaatti


Vandaalit sotkivat veteraanin toistuvasti – Nyt Risto on hienossa kunnossa ja täyttää 65 vuotta

$
0
0

Höyryveturi Risto 1088 teki ensimmäisen koeajonsa helmikuussa 1956 Toijalaan. Väinö Arola, Keijo Lahti (senior), Erkki Mård, Seppo Juortamo, Vilho Syväjärvi, Olli Numminen ja Keijo Lahti (junior) kokoontuivat sen eteen kuvaan lokakuussa 2015.

Toijalassa eläkepäiviään viettävä höyryveturi Risto 1088 täyttää 65 vuotta ystävänpäivänä 14. helmikuuta.  Raskaan höyryveturin iäksi 65 vuotta ei ole mikään korkea ikä, mutta tämän yksilön kohdalle on sattunut matkan varrella monenlaista tapahtumaa.

Nimensä se on saanut presidentti Risto Rytin mukaan. Veturi on rakennettu Lokomon konepajalla vuosina 1955–56, ja se on viimeinen liukulaakereilla varustettu Risto. Sen jälkeen on tehty muutama rullalaakeri-Risto Tampellassa, kunnes höyryveturien valmistus lopetettiin Suomessa kokonaan ja siirryttiin diesel- ja sittemmin sähkökalustoon.

Tämä veturi luovutettiin VR:lle helmikuussa 1956 ja se teki ensimmäisen koeajonsa juuri Toijalaan, missä se onkin nyt saanut loppusijoituksensa. Veturi työskenteli aluksi Tampereen varikolla, kuten tuolloin kaikki uudet veturit. Veturitehtaat edellyttivät, että mahdollisten vikojen ilmenemisen takia kaluston oli oltava mahdollisimman nopeasti saatavilla  korjaukseen varsinkin takuuaikana.

Risto 1088 työskenteli viisi vuotta Tampereella matkaten muun muassa Poriin, Raumalle, Seinäjoelle, Riihimäelle, Toijalaan ja Haapamäelle. Tampere–Seinäjoki- ja Orivesi–Jyväskylä-oikoratoja ei tuolloin vielä ollut, ja sähköradoista vasta puhuttiin.

Romutuskampanja alkoi 1980-luvulla

Vuonna 1961 Risto siirrettiin Kouvolan varikolle, ja siellä se puuskutteli kaikkiin pääilmansuuntiin 12 vuotta, kunnes siirrettiin reserviin Pieksämäelle ja sieltä edelleen armeijan varastoalueelle Lievestuoreelle. Siellä niin sanotulla kriisivarastolla oli kymmenittäin käytöstä poistettuja höyryvetureita odottamassa mahdollista kriisiä, jota ei sitten koskaan onneksi tullut.

1980-luvun alkupuolella alkoi veturien romutuskampanja. Useiden veturien letkassa niitä alettiin hinata Messukylän asemalle paloiteltavaksi ja sitä myöten edelleen sulattoon.

Tässä vaiheessa sen aikaiset eläkkeellä olevat veturinkuljettajat havahtuivat, ja Nopasen Einon johdolla he marssivat konepiirin päällikön puheille vaatien, että ei kai kaikkia vetureita sentään sulattoon viedä, eikö sieltä joutaisi yksi Risto Tampereelle veturitehdaskaupungille muistomerkiksi.

Päällikkö kyseli rautatiehallituksen kantaa asiaan ja lopulta emerituskuljettajat saivat tämän Risto 1088:n työmaakseen. Veturi hinattiin Perkiön varikolle, ja puhdistusesimies Kauko Leppäaho pani miehensä pesemään veturin. Leppäaho kertoi työn olleen melko haastava, ja lopulta löytyi sellaiset kemikaalit, jolla noki ja rasvat lähtivät ja veturimiesveteraanit pääsivät hommiinsa.

Syyskuun lopulla 1985 entisöinti valmistui, ja 26.9.1986 veturi luovutettiin Tampere-päivänä kaupungille. Kuljettajat toivoivat veturin sijoituspaikaksi aseman ykköslaituria. Toinen vaihtoehto oli I-tallin kääntöpöytä, mutta asemapäällikkö plokkasi nuo vaihtoehdot ja veturin sijoitukseksi tuli tullin takana oleva ratapiha. Siellä veturi säilyi siistinä, mutta kun se vuonna 1993 siirrettiin Itsenäisyydenkadun toiselle puolelle Veturipuistoon, sen alamäki alkoi. Vandaalit sotkivat sen toistuvasti useiden puhdistusten jälkeen uudelleen.

Höyryveturi numero 1088 täyttää 65 vuotta ystävänpäivänä 14.2.2021. Kuva: Mikko Peltoniemi

Siirto Toijalaan vuonna 2009

2000-luvulla veturille yritettiin löytää uutta sijoituspaikkaa, ja eräänä tällaisena tuli esiin Siuro, mutta vuonna 2009 suunnitelma kaatui johonkin, kunnes Pirkanmaan osuuskaupan toimialajohtaja Mirko Lännenpää tarttui aiheeseen. Oli kuulemma työhuoneensa ikkunasta jo pitkään katsellut Riston ”alamäki-juoksua” ja tarttunut lopulta puhelimeen, josko hän saisi viedä veturin Toijalan ABC huoltamolle 3-tien varteen. Luvan saatuaan hän ryhtyi heti toimeen.

Heinäkuun lopulla vuonna 2009 veturi siirrettiin kahdella rekalla Toijalaan, ja Lännenpää sai Valkeakosken Ammatti- ja aikuiskoulutusopiston pintakäsittelyosaston tytöt ja pojat entisöintihommiin Ismo Rapelin johdolla.

Kolmisen vuotta oppilaat putsasivat ja maalasivat veturia, mutta saattoivat tehdä työtä vain kouluaikoina keväällä ja syksyllä, joten työt olivat aina ilmoista kiinni. Hyvin he kuitenkin tehtävästä selvisivät, ja nyt veturi kiiltelee ABC-huoltoaseman vieressä mahtavalla sepelipatjalla ja on kuulemma melkoinen linssilude asiakkaiden mielestä.

 

Seppo Juortamo

Tampereella kaltoin kohdeltu Risto 1088 siirrettiin Akaaseen vuonna 2009 ja kunnostettiin Toijalan ABC:n pihalle. Kuva: Mikko Peltoniemi.

Pysähdy hetkeksi: Jos onnistumme tässä, se voi merkitä monenlaista tyydytystä ja hyvää niin meille itsellemme kuin muille

$
0
0

Olemme tänään tuhkakeskiviikkona aloittaneet tämän vuoden kristillisen paastonajan, eli 40 arkipäivän jälkeen vietämme suurinta juhlaamme pääsiäistä. Viime sunnuntaina oli laskiaissunnuntai ja eilen laskiaistiistai.

Laskiaisen nimityksellä on ainakin pari selitystulkintaa: laskiaisesta alkaa paastopäivien ”laskeminen” – tai että ikään kuin ”laskeudutaan” paastoon. Laskiaissunnuntain Raamatun tekstit puolestaan kertovat Jeesuksen alkavasta vaelluksesta kohti Jerusalemia ja kohti uhrikuolemaansa ja ylösnousemusta.

Laskiainen merkitsee monissa maissa ja kulttuureissa – erityisesti katolisissa maissa – karnevaaliaikaa, jolloin ennen paastonaikaa kuljetaan värikkäinä kulkueina vaikka sambaa tanssien ja ystävien sekä paikalla olevien kanssa juhlien valmistautumista paastoon. Suomalainen laskiaisperinne on sisältänyt talven iloista nauttimista muun muassa pulkkamäissä sekä hernekeittoa ja laskiaispullia nauttien.

Abiturienttien kuorma-autoajelut iskulauseineen ja karkinheittoineen ovat myös ajoittuneet karnevaaliaikaan. Valitettavasti ne tänä vuonna jäivät pandemian vuoksi väliin.

Tuhkakeskiviikko on siis ensimmäinen varsinainen paastopäivä. Nimitys lienee syntynyt siitä, kun Raamatussa on katumuksen ja parannuksen yhteydessä pukeuduttu säkkiin ja ripoteltu tuhkaa pään päälle. Koronatalvena  seurakunnissa yleisiksi tulleet rukoustilaisuudet tai tuhkamessut otsaan merkittyine tuhkaristeineen jäänevät väliin.

Mitä paastolla oikein tarkoitetaan? Vastaus riippuu pitkälti siitä, keneltä asiaa kysytään. Joku vastaa, että se on terveellistä aika ajoin ja se voi auttaa painonhallinnassa. Toinen katsoo, että joskus on hyvä hillitä vauhtia, harrastaa vaikka joogaa ja keskittyä mietiskelyyn tai lisätä luonnonmukaisuutta arjessa. Kolmas pidättäytyy esimerkiksi nautintoaineista tai lihan syömisestä.

Kristillisessä paastossa niin ortodokseilla kuin katolisilla ja joillakin muilla uskonnoilla ja yhteisöillä on muita tarkemmat säännöt niin suuresta (kristityillä ennen pääsiäistä, muslimeilla ramadan) paastosta tai muista säännöllisistä jopa viikoittaisista paastopäivistä.

Luterilaisessa perinteessä lähtökohtana on Jeesuksen oma valmistautuminen uhrikuolemaansa rukoillen ja paastoten. Käytännön painotus on mielenmuutoksessa ja yksinkertaisuudessa, jota helpottavat tietoiset päätökset kuten muutokset ruokavaliossa, pidättäytyminen nautintoaineista, kulutuksen vähentäminen ja tilan antaminen hiljentymiselle ja keskittymiselle olennaiseen.

Rukoilemisella ja sen intensiivisyydellä voi olla yllättävän suuri merkitys. Tämän usein arjen kiireissä unohdamme.

Korona-aikana olemme joutuneet pidättäytymään sosiaalisista kohtaamisista, kulttuurielämyksistä ja jopa ystävien ja läheisten tapaamisista. Tällainen ”paasto” on tuottanut jotakin hyvääkin kuten lisääntynyttä ulkoilua sekä luonnosta nauttimista ja oppimista. Pandemia on myös ehkä auttanut ymmärtämään, miten tärkeää joskus on pidättäytyminen muun muassa terveyden ja turvallisuuden varmistamisessa.

Paaston merkitys on myös siinä, että juhla-aika tuntuu oikeasti juhlalta ja että valmistautuminen siihen on tärkeätä ja palkitsevaa. Kristitylle valmistautuminen eri keinoin on kulkemista Jeesuksen jalanjäljissä ensin syntiemme sovittajan uhrikuolemaan ja sitten riemulliseen pääsiäisen ylösnousemukseen Jumalan ihmeellisenä armona meille kaikille.

Viettäkäämme tuhkakeskiviikkoa ja siitä alkavaa paastonaikaa mahdollisuutena keskittyä olennaiseen ja valmistautua yksinkertaistetussa arjessa hiljentyen ja rukoillen suureen pääsiäisjuhlaan. Jos onnistumme tässä, se voi merkitä monenlaista tyydytystä ja hyvää niin meille itsellemme kuin muille.

 

Ilari Rantakari

Kirjoittaja on suurlähettiläs emeritus

Akaan Akka odottelee jäidenlähtöä Nahkialanjärvellä

$
0
0

Akaan Akka viittilöi ohikulkijoita osallistumaan arvaukseen siitä, milloin jäät lähtevät Akan alta. Kuva: Vesa Saari.

Lions Club Toijalan perinteinen jäidenlähtöarvuuttelu käynnistyi jälleen Nahkialanjärvellä, kun Akaan Akka parkkeerasi jäälle järven eteläpuolen kulkijoita tervehtimään. Akalle on joskus rannalta huudeltu ja kehotettu poistumaan jäältä, mutta Akka ei ole huutelijoita kuulevinaan, sillä Akka on visusti päättänyt ettei täältä lähdetä kuin uimalla.

Jäidenlähtöveikkaus on käynnissä 15.3. saakka. Arpoja myyvät leijonat, minkä lisäksi veikkaukseen voi osallistua 20. helmikuuta Toijalan S-marketin aulan pop-up-myyntipisteessä.

Voittajia ovat ne, jotka ovat arvanneet oikein Akan uintipäivän. Akan tilanne tarkistetaan iltaisin kello 18. Kaikkien oikean päivämäärän arvanneiden kesken arvotaan televisio, lahjakortti ja Akaa-Volleyn pelipallo nimikirjoituksilla.

Nahkialanjärven jäidenlähtöveikkauksen tuoton klubi käyttää nuorten hyväksi Toijalassa.

Korona ajoi poliisin sopeuttamaan henkilöstöä – Asetarkastukset keskitetään Valkeakoskelle

$
0
0

Sisä-Suomen poliisilaitoksen lupahallintosektorilla on käynnistetty sopeuttamistoimia, joilla on vaikutusta palveluiden tarjontaan. Lupahallintosektori myöntää muun muassa passit ja henkilökortit, ampuma-aseisiin ja yksityiseen turvallisuusalaan liittyvät luvat ja ratkaisee yleisötilaisuuksiin liittyviä asioita.

Sopeuttamistoimenpiteiden taustalla on koronatilanteesta johtuva lupakysynnän voimakas vähentyminen ja henkilöstömäärän sopeuttaminen lupakysyntää ja lupien kustannusvastaavuutta edellyttävään tasoon. Lupakysynnän vähentymisestä johtuen lupahallintoon kuuluvat virat kuuluvat tällä hetkellä täyttölupamenettelyn piiriin.

Sopeuttamistoimet vaikuttavat poliisin lupapalveluiden saatavuuteen koko Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella. Osassa toimipisteitä palveluajat muuttuvat, ja muutokset astuvat voimaan asteittain toimipisteestä riippuen helmikuun aikana.

Pääsääntöisesti asiakkaita palvellaan vain ajanvarauksella. Asiointiajan voi varata poliisin nettisivuilta tai valtakunnallisesta puhelinneuvonnasta.

Asetarkastusten osalta muutokset ovat suurimmat. Ne keskitetään Pirkanmaalla Tampereen ja Valkeakosken poliisiasemille ja Keski-Suomessa Jyväskylän ja Äänekosken poliisiasemille. Muilla paikkakunnilla asetarkastuksia ei toistaiseksi tehdä.

Asetarkastuksiin tulee aina varata aika etukäteen poliisin sivuilta, ilman ajanvarausta palvelua ei ole saatavilla.

Akaan Nuorkauppakamari kiittää Joulupuu-keräykseen osallistuneita

$
0
0

Akaan Nuorkauppakamarin joulukeräyksen projektipäällikkö Janette Jantola toimi tehtävässä jo toista vuotta. Nuorkauppakamarista keräykseen osallistuu yhteensä noin viiden hengen työryhmä. Kuva: Jarno Keskinen.

Akaan Nuorkauppakamari järjesti joulun alla Joulupuu-keräyksen. Keräys onnistui, akaalaisten avulla saatiin autettua yli 200 lasta saamaan joululahjan kuusen alle. Lisäksi pystyttiin auttamaan paikallisia lapsiperheitä lähes 9000 eurolla.

– Kiitän kaikkia osallistuneita Akaan Nuorkauppakamarin ja avustusten saaneiden puolesta. Vuosi 2020 oli erilainen ja jouduimme opettelemaan uutta, niin myös vuotuisessa Joulupuu-projektissamme. Kuluneen vuoden aikana lähimmäisten auttaminen on ollut lähempänä meitä kuin koskaan aiemmin, ja tämä näkyi tuloksissa, Joulupuu 2020 -hankkeen projektipäällikkö Janette Jantola Akaan Nuorkauppakamarista kiittää.

– Vielä kerran kiitos teille kaikille, jotka osallistuitte Joulupuun lahja- ja ruokalahjakorttikeräykseen. Tänä vuonna lahjoituksen pystyi tekemään myös mobiilisti eJoulupuun kautta. Lisäksi kiitokset yhteistyökumppaneillemme, joiden avulla pystyimme tukemaan lasten joulua. Mukana olivat K-Market Maukas, K-Supermarket Akaa, Strang Company Oy, DS-Smith Packaging, Old Bronx, Taksi Siren, Etelä-Pirkanmaan Osuuspankki, Akaan lastenneuvola ja Akaan Seurakunta.

Akaa Futsal juhli maaleilla Jyväskylässä – Keltainen kortti vilahti kuumassa pelissä seitsemän kertaa

$
0
0

Akaa Futsal matkusti lauantaina Futsal-Liigan kärkiottelussa Jyväskylään KaDyn vieraaksi. Tuloksena oli viihdyttävää futsalia ja täydet kolme pistettä, kun KaDy kaatui 2–7 (2–4).

Joukkueet aloittivat ottelun tunnustelevasti. Kovinkaan aggressiivista prässäämistä ei nähty. Vierasjoukkueen Petri Grönholm avasi ottelun maalisaldon vedollaan Markus Rautiaisen laukauksen jälkitilanteesta.

Ensimmäisen puoliskon puolivälissä KaDy löysi hyökkäyspäänsä rajapotkussa raon Akaan puolustuksesta, ja tarkka syöttö livahti Juho Väinälän jalasta maaliin. Muutaman minuutin kuluttua Akaan Rautiainen onnistui maalinteossa, kun komea veto löysi tiensä ylänurkkaan iskien lukemiksi 1–2.

KaDyn kovasta prässistä huolimatta tämä avasi Akaan maalihanat. Ajassa 15.40 Juhana Jyrkiäinen sai KaDyn puolustuksen painostamisen päätteeksi katkaistua syötön maalilla, ja pallo lipui kotijoukkueen maalivahdin ohi verkkoon. Ehti kulua vain minuutti, ja kotijoukkue joutui jälleen taipumaan Akaan kapteenin Jussi Nyströmin ohjatessa maalivahti Kasperi Kankaan vedon maaliin.

KaDykaan ei jäänyt kuiville, vaan kavensi ottelun, ja ensimmäinen puolisko päättyi 2-4 vierasjoukkue Akaan hyväksi.

Akaa Futsalin Amel Rastoderin (oik.) kausi saattoi päättyä Jyväskylään. Kuva: Kyösti Suonpää

Emil Rastoder loukkasi jalkansa

Maalinäytös ei päättynyt toisella puoliskolla, eikä Akaan viidettä maalia tarvinnut kauaa odotella. Ajassa 23.03 Aleksi Pirttijoki ohjasi Jyrkiäisen laukauksen verkkoon. Viidennen maalin jälkeen Akaa keskittyi enemmän puolustamiseen, eikä KaDy saanut palloa erinomaisen ottelun pelanneen Kankaan ohi. Peli oli kuumaa molemmin puolin, ja Jyväskylässä nousi keltainen kortti peräti seitsemän kertaa.

Akaa iski vielä viimeisillä minuuteilla nopeaan tahtiin kaksi maalia ja viimeistään tässä vaiheessa ratkaisi ottelun. Jyrkiäinen sai tehtyä ottelun toisen maalinsa, ja Kangaskin nappasi toisen syöttöpisteensä Petri Grönholmin viimeistellessä ottelun viimeisen osuman.

Akaa sai ottelussa myös ikäviä uutisia, kun Amel Rastoder loukkasi jalkansa. Rastoderin kausi on todennäköisesti ohi – toki vielä tietämättä, kuinka pitkälle kevääseen tai alkukesään asti pelataan.

Dusan Milojevicin korttitili täyttyi, ja hän on poissa seuraavasta ottelusta. Lisäksi Tatu Ahonen on sairastuvalla vielä muutaman viikon. Kaiken kukkaraksi myöskään pelaajavalmentaja Jovan Stankovic ei ollut ainakaan Jyväskylässä pelikunnossa. Kokoonpanoa koetellaan kovalla kädellä tällä hetkellä.

Hyvästä pelaamisesta palkintona oli joka tapauksessa onnistunut ryöstöretki. Akaa piti koko ottelun pakkansa tiiviinä ja käytti maalipaikat hyväkseen. Pisteet olivat tärkeät, ja Akaa onkin nyt kiivennyt sarjataulukossa taistelemaan täysillä kotiedusta puolivälieriin. Vierasottelut jatkuvat pian, sillä ensi lauantaina edessä on reissu Helsinkiin, jossa HIFK FS isännöi. Myös sunnuntaina reissataan, kun Riemu isännöi leijonapaitoja Jyväskylässä.

 

Juuso Heikkinen

Akaassa toimivat yhdistykset esittäytyvät: Toijalan Voimistelu ja Liikunta Tovoli

$
0
0

Kenelle yhdistys on tarkoitettu?

Yhdistys on tarkoitettu kaikille ryhmäliikunnasta pitäville aikuisille sekä voimistelusta ja liikunnasta innostuville lapsille.

Minkälaista toimintaa yhdistyksenne järjestää?

Tarjoamme ryhmäliikuntaa sekä lasten liikuntaa ja voimistelua jäsenillemme.

Miten toimintaan pääsee mukaan?

Mene nettisivuillemme tovoli.sporttisaitti.com ja ilmoittaudu jäseneksi!

Miksi kannattaa lähteä mukaan?

Olemme voittoa tavoittelematon yhdistys, joka toimii vapaaehtoisvoimin liikunnan ilosta. ToVoLin porukka on lämminhenkistä ja innostavaa, ja toivotamme sekä uudet, että tutut kävijät lämpimästi tervetulleiksi!

Meidän yhdistys -palstalla esitellään MeNytissä mukana olevia, Akaassa toimiva yhdistyksiä.


Kelandereille syntyi vauva

$
0
0

Saana ja Miro Kelanderin perheeseen Toijalaan syntyi Konstalle pikkuveli, maanantailapsi, 1.2. klo 9.19 Taysissa. Pojan syntymämitat olivat 3926 grammaa ja 51 senttiä.

Akaan Kokoomuksen ehdokaslista päivittyy – Kuntavaalinoviisien joukossa myös maajoukkue-edustusta

$
0
0

Akaan Kokoomuksen ylimääräinen kokous nimesi maanantaina 15.2. vuoden 2021 kuntavaaliehdokkaiksi aiemmista vaaleista tutut Petri Aarnion, Janita Puomilan, Sami Rajalan, Marko Peltolan, Jaakko Leinosen, Anttijussi Vikmanin, Bjarne Illmanin, Maija Toivosen, Jouko Rytkösen, Sauli Saunamäen, Jani Vehka-ahon, Tomi Koistisen, Timo Pulkkisen ja Ismo Sakalan.

Kuntavaaliehdokkaaksi kokoomuksen riveissä ensi kertaa lähtevät Jenny Ahlman, Anton Alatalo, Timo Kallela, Jouni Koski, Anni Määttä, Jussi Nyström, Mikko Palonen, Pentti Palonen, Mikko Soini, Tommi Vihervaara, Erik Seppänen, Mari Yli-Koivisto, Suvi-Marja Holkeri-Salmesvuori, Jarkko Rajaniemi sekä Lari Löflund.

Akaan Kokoomuksella on tällä hetkellä 29 kuntavaaliehdokasta. Täysi ehdokaslista on 53 ehdokasta.

Alle 12-vuotiaiden harrastuksissa luovutaan ryhmäkokosuosituksesta Pirkanmaalla – Kilpailutapahtumat järjestetään ilman yleisöä

$
0
0

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä päätti tiistaina vapauttaa alle 12-vuotiaiden harrastustoiminnan 10 henkilön ryhmäkokosuosituksesta. Vanhempien tulee vain saattaa lapset harrastamaan eikä jäädä sisätiloihin.

Ohjausryhmä suosittelee, että mahdollinen kilpailutoiminta pidetään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Kilpailutapahtumat järjestetään ilman yleisöä.

– Tässä tilanteessa voimme vapauttaa nuorimpien ikäluokkien harrastustoimintaa suuremmissa ryhmissä. Koska nykyinen tilanne voi muuttua nopeasti, harrastuksissa tulee varautua äkillisiin muutoksiin. Jos koronatilanne Pirkanmaalla jatkuu suotuisana, arvioimme uudelleen myös muiden ikäluokkien harrastustoiminnan suosituksia, sanoo Taysin johtajaylilääkäri ja pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella on reilun viikon ajan ollut koronatartunnoissa seesteinen aika, jolloin päiväkohtaiset tartuntamäärät ovat olleet maltillisia. Viikon aikana ei ole todettu yhtään suurempaa tartuntarypästä. Ryppäiden ilmaantuminen on kuitenkin koronalle tyypillistä ja jatkossakin odotettavissa.

Kuluneiden kahden viikon ajalta koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla 37 tapausta 100 000 asukasta kohden. Positiivisten osuus Fimlabissa testatuista on viime viikon ajalta 0,7 prosenttia. Pirkanmaa on edelleen kiihtymisvaiheessa.

Myös työväen- ja kansalaisopistojen sekä taiteen perusopetuksen lähiopetus voidaan nyt aloittaa korkeintaan kymmenen henkilön ryhmissä. Toiminnassa tulee käyttää maskeja ja noudattaa turvavälejä.

Kaksi uutta muuntovirustartuntaa

Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 67 uutta koronatartuntaa. Tyypillisin tartunnan lähde on edelleen ollut oma perhekunta, 24 tartuntaa.

Kymmenen tapausta todettiin sukulaisen tai ystävän tapaamisesta. Työpaikoilla todettiin kolme tartuntaa, samoin yksityisistä juhlista. Harrastuksista ja koulusta tuli yksittäiset tartunnat. Ulkomailta tuli kaikkiaan viisi tartuntaa.

Tartunnat todettiin pääosin alle 50-vuotiailla. Yli 50-vuotiailla todettiin vain kymmenen tartuntaa.

Pirkanmaalla on todettu nyt yhteensä 10 muuntovirustartuntaa. Viime viikolla näistä kaksi uutta oli Iso-Britannian muuntoviruskantaa. Tartunnat oli saatu Suomesta.

Muistokirjoitus: Kuusikankaan alkuasukas on poissa

$
0
0

Kuusikankaan alkuasukas -nimellä itseään kutsunut Timo Saarinen menehtyi vakavan sairauden uuvuttamana tammikuussa. Timo oli kaikkien tuntema moniosaaja, joka jäi taatusti kaikkien mieleen suurena persoonana.

Timo valmistui vuonna 1977 levyseppähitsaajaksi Valkeakosken ammattikoulusta. Nuoresta pitäen Timo oli ahkera talkoolainen niin eri järjestöjen toiminnassa kuin myös perhepiirissä. Raimo-eno kertoi Timon olleen vielä pojan kloppi, kun Timo oli Raimolla apulaisena taloa rakennettaessa. Timon ollessa vain 15-vuotias hän lähti enonsa kanssa palohälytyksen tulessa kohti tulipaloa auttaakseen hädässä olevia. VPK:ssa Timo olikin mukana lapsesta viimeisiin päiviin asti.

Timo eli värikkään elämän. Hän oli monessa mukana, viime vuosina erityisesti kaupungin luottamustehtävissä. Timo oli paljon muutakin kuin valtuutettu. Moni tunsi Timon aivan muuta kautta ennen Timon poliittista uraa. Timo tunnettiin palomestarina, kouluttajana, yrittäjänä, valmentajana, joulupukkina, yhdistysaktiivina, isänä, puolisona ja Akaan Pekkona. Hänet tunnettiin huumorimiehenä ja juhlien viihdyttäjänä. Timo onnistui keventämään vaikeaakin tilannetta heittämällä kaskuja keskustelujen väliin.

Timo tunnettiin myös seuratoimijana muun muassa jääkiekon, jalkapallon ja lentopallon saralla. Kerran Timo perheineen järjesti myös yöpetanque-turnauksen Matinpuiston kentällä. Nuorena Timo oli urheilullinen. Hän harrasti paljon liikuntaa ja kertoikin serkuilleen, ettei hänelle koskaan kasva yhtä isoa mahaa kuin setämiehellään.

Vaikka Timo oli yrittäjä, hänen sydämensä pumppasi demariverta. Yrittäjäpiireissä Timo vaali alkuperäistä sosialidemokratian aatetta. Timo toi monesti esille, että sosialidemokratian aate on lähtenyt pienyrittäjistä kuten sepistä, suutareista ja vaattureista. Timo oli periaatteen mies, joka kerran kantansa valittuaan pysyi siinä vakaasti.

Politiikka oli Timolle tärkeä asia elämässä. Intohimoisesti Timo puolusti niitä, joiden ääni ei päätöksenteossa kuulu; esimerkiksi nuoria ja vanhuksia. Mielipiteensä Timo toi esiin välillä jopa tulisieluisesti. Timo seisoi viimeiseen asti tärkeäksi katsomiensa asioiden ja lupaustensa takana välittämättä muiden vähättelystä ja solvauksista.

Timolle tärkeää oli, että palvelut säilyvät omassa kylässä. Kun aluepelastuslaitos siirtyi Tampereelle, Timo ei hyväksynyt, että ympäristökunnat joutuivat maksumiehiksi. Suorasanaisena Timo joutui useasti median ja kuntalaisten silmätikuksi. Tästäkään huolimatta Timo ei lupauksiaan pettänyt. Vaikka Timon kanssa oli asioista eri mieltä, hän ei antanut asioiden mennä henkilökohtaiseksi taistoksi.

Vaikka Timon kanssa kinasi politiikasta, seuraavana päivänä hänen kanssaan pystyi hienosti lähtemään vaikkapa lentopallo-ottelua seuraamaan hyvässä yhteishengessä. Timon kanssa asiat riitelivät, ei ihmiset. Politiikka oli hänelle henki ja elämä. Viimeisiin päiviinsä asti Timo huolehti, että hänen työnsä jatkuu.

Timo oli aina valmis auttamaan. Oli sitten kyse ihmisistä tai eläimistä. Eräs kunnan työntekijä kertoi tosi tarinan: Eräänä viikonloppuyönä Kylmäkoskelle saapui sirkus. Päivystävänä palomestarina Timo hälytettiin hakemaan norsuille vettä. Ensin hieman ihmeteltyään pyyntöä Timo hoiti homman viipymättä, jotta norsut eivät nääntyneet janoon. Eräs kuntalainen muisteli Timoa hyväsydämisenä palomestarina, joka huolehti perheen tilanteesta ja jälkihuollosta perheen kodin tuhouduttua tulipalossa.

Oma perhe oli Timolle kaikista tärkein. Vaimosta ja lapsista Timo puhui useasti. Lapsenlapset olivat Timon silmäterät. Timon viimeinen toive oli, että perhe saisi jatkaa elämää, eikä vaimoa ja lapsia itketettäisi, jotta he voisivat olla yhdessä onnellisia. Timon sanoin: Elämä jatkuu!

 

Timon muistoa kunnioittaen

Akaan Demarit

Viiala-Lehti 40 vuotta sitten: Murtomies soitti kauppiaalle: ”Onko neiti aika?”

$
0
0

Torstaina 19. helmikuuta

Murtomies soitti kauppiaalle: ”Onko neiti aika?”

Kauppias Ossi Tynkkynen heräsi eilistä vastaisena yönä klo 1 tienoissa siihen, että joku vieras mieshenkilö soitti hänelle tiedustellen ”Onko neiti aika?” Koska puhelu tuli häneen liikkeen puhelimestaan heräsivät epäilyt heti sillä hetkellä kun mies laski puhelimen paikalleen Tynkkynen hälytti poliisin ja lähti itsekin kaupalle.
Voro oli ilmeisesti havainnut tulleensa ilmaisseeksi itsensää ja oli lähtenyt pötkimään pakoon ja matkan varrelle oli osa tavaroista jäänyt jälkeen.
Liikkeeseen oli etuoven lasi murtamalla päästy sisään ja anastettu mm. radiokasettinauhuri, tupakkaa, tupakansytyttimiä, deodorantteja, olutta, makeisia jne.
Poliisi saapui paikalle erittäin nopeasti ja siksi vorolle tuli kiire lähteä. Osa tavaroista on jo saatu takaisin. Poliisi sanoo, että ”hajua” tekijästä on olemassa.
Miksi sitten murtomies menee soittamaan omistajalle? Hän ei vain yksinkertaisesti tiennyt, että puhelin on yöksi käännetty kotiin ja kaupasta ei silloin soittamalla pääse välittömmästi suoraan ulkolinjaan, vaan puhelu meni kauppiaan kotiin. Siitä se sitte kiire alkoi.

Tarpiajokea tarkkaillaan

Kunnanhallitus on päättänyt vesilautakunnan esityksestä, että Tarpiajoen veden laatua ryhdytään seuraamaan. Neljästi vuodessa otetaan näytteet Viialan vesilaitoksella ensimmäisestä vesikaivosta, johon vesi pumpataan Tarpiajoesta. Vesi on samaa kuin joessakin, puhdistusprosessi juomavedeksi alkaa tämän kaivon jälkeen. Lisäksi myös Tarpiajoen veden korkeutta tullaan seuraamaan. Toimenpiteet liittyvät vireillä oleviin hankkeisiin Tarpiajoen yläjuoksun perkaamisesta.

Tillihakaan valmistumassa 11 asunnon rivitalo

Viime syksynä aloitettiin Tillihaassa Leivonkadun varrella uuden rivitalon rakennustyöt. Kaksiosainen talo valmistuu ensi kesänä, asunnon saa kaikkiaan 11 perhettä.
– Asuntojen kysyntä tähän taloon on ollut erittäin vilkasta. Tarkoituksena on jatkaa uusien kohteiden suunnittelua.

Viewing all 3495 articles
Browse latest View live